Ratsun ostotarkastus

Alla oleva ratsun ostotarkastus -teksti pohjautuu eläinlääkäri Seppo Hyypän luentoon aiheesta.

ratsu13.jpg

Kuva: Sonja Holma 

    

Ostotarkastus on viimeinen prosessi hevosen ostamisessa. Ostotarkastus on suositeltavinta tehdä hevosklinikalla hevosiin erikoistuneen eläinlääkärin toimesta. Ostotarkastus voi olla samalla myös vakuutustarkastus, jolloin ehdot täytyy selvittää vakuutusyhtiöltä. Tarvittaviin tutkimuksiin vaikuttaa yhtiön lisäksi hinta, josta hevonen halutaan vakuuttaa. Yleensä ostaja maksaa tarkastuksen ja kulu jää hänen kontolleen vaikka kauppaa ei syntyisi. Tarkastuksen hintaan vaikuttaa merkittävästi tarkastuksen laajuus.

Ostotarkastus ei ole takuu siitä, että hevonen pysyy loppuelämänsä terveenä. Ostotarkastuksessa ei myöskään arvioida hevosen käytöstä ja sopivuutta ratsastajalle. Kattavakaan ostotarkastus ei sulje pois kaikkia mahdollisia ongelmia. Ostotarkastuksessa hevosta ei yleensä tutkita esimerkiksi mahahaavan varalta.

Ostotarkastusta tekeville eläinlääkäreille hankala asiakas on kokematon henkilö, joka on ostamassa ensimmäistä hevostaan ja on rakastunut hevoseen jo ensimmäisellä silmäyksellä. Hän ei kuule mitä ostotarkastuksessa hevosesta sanotaan tai hän ei ymmärrä mitä sanotaan, eikä kysy. Jos hevosen kauppahinta on maksettu ennen tarkastusta ja jotain merkittävää löytyy, kyseessä voi olla hankala tilanne. Myyjästä  riippuen jo maksettuja rahoja voi olla erittäin vaikea saada takaisin. Tunnetuilla, kokeneilla hevoskauppiailla voi olla hyvätkin ehdot.


Ostotarkastuksen tulokset voidaan jakaa esimerkiksi neljään ryhmään seuraavasti:

  1. Tutkimuksessa ei tule selville mitään sairauteen viittaavaa
  2. Tutkimuksessa esille tulleilla löydöksillä ei todennäköisesti ole vaikutusta siinä tulevassa käytössä, johon hevosta on ajateltu.
  3. Tutkimuksissa esille tulleet muutokset voivat häiritä hevosen ajateltua käyttöä.
  4. Tutkimuksessa ilmenneet isot muutokset tulevat hyvin todennäköisesti haittaamaan hevosen käyttöä.


Suomessa ei mainittua luokitusta aina käytetä, mutta ulkomailla se on yleinen.


Täydellistä hevosta ei ole. Hyväksyttäviin löydöksiin ja riskeihin vaikuttaa hankittavan hevosen ikä, hevosen ajateltu käyttö, samoin käyttöaika. Jos ostetaan kilpahevonen esim. junioriratsastajalle, on hyvä hankkia sellainen hevonen, jonka kapasiteetti ja terveys riittävät pidemmällekin kuin 1,5-2 vuoden päähän.

Tietysti on toivottavaa, että hankittava hevonen olisi I -ryhmässä. Ammattilaisetkin ostavat kuitenkin joskus III -kategorian hevosia, mutta silloin hevosessa on oltava jotain niin hyvää, että jonkintasoinen riski voidaan hyväksyä. Jos tutkimuksissa ilmenee kohdan IV löydöksiä, hevosen hinnan pitäisi olla tämän mukainen, ja hevosen ostajan on oltava varautunut myöhempiin ongelmiin ja jopa ennenaikaiseen luopumiseen hevosesta.

Tarkastuksen aluksi luodaan hevoseen yleissilmäys. Hevosen lihavuuskunnon, karvan kiillon ja lihaksikkuuden perusteella voi tehdä päätelmiä sen hoidosta ja valmennuksesta. Jos hevosella on ohut kaula ja se on lihakseton, sitä ei välttämättä ole asianmukaisesti ruokittu, ja voi myös miettiä onko silloin hammashoidosta tai loishäädöstäkään huolehdittu. Urheiluhevosella osa viimeisistä kylkiluista saa näkyä, kunhan hevonen on muuten lihaksikkaassa kunnossa. Myös ylilihavuus on terveysriski.

Ostotarkastuksessa kuunnellaan aina hevosen sydän. Sydämen leposyke on aikuisilla 30-35 (26-40), nuorilla 25-40 ja varsoilla 70-120. Vaikka levossa joku lyönti jää välistä, se ei hevosella välttämättä tarkoita sydänvikaa. Mutta jollei rytmi tasoitu rasituksessa, voi sydämessä olla ongelma esim. virussairauden jäljiltä. Selvä sivuääni voi kertoa streptokokki-infektion seurauksena tulleesta läppäviasta. Synnynnäiset sydänviat ovat hevosella harvinaisia.

Hengitysteiden tutkimuksessa tunnustellaan imusolmukkeet ja vähintäänkin kuunnellaan keuhkot stetoskoopilla. Mikäli olet hankkimassa kilpahevosta, ostotarkastuksen yhteydessä olisi hyvä myös tähystää hevosen kurkunpää ja henkitorvi. Vain tähystyksellä voidaan todeta, jos hevosella on ilmankulkua häiritsevä äänihuulen halvaus. Levossa tehtävässä tähystyksessä kurkun alue voi olla täysin normaali, vaikka hevosen pehmeän kitalaen toiminnassa olisi ongelmia. Pehmeän kitalaen ongelmat ilmenevät yleensä vain hevosta rasitettaessa esimerkiksi kuorsaavana äänenä uloshengityksessä. Tähystyksessä saattaa henkitorvessa näkyä pieni määrä limaa, vaikka kuuntelussa hengitysäänet olisivat olleet normaalit. Lievät hengitystietulehdukset ovat tyypillisiä allergisille hevosille. Ongelmana on, että allerginen hevonen voi tutkimushetkellä olla täysin oireeton, mikäli tutkimus tehdään vuodenaikana, jolloin hevonen on saanut hengittää raikasta ilmaa ja vastustuskykyä laskevia ärsytysoireita ei ilmene.

Silmien tutkiminen tehdään yleensä pintapuolisena tarkastuksena. Tarkastus on erityisen tärkeää estehevosta arvioitaessa, sillä esimerkiksi mahdolliset arvet silmän sarveiskalvolla voivat rajoittaa hevosen näkökenttää ja vaikeuttaa etäisyyden arviointia.

Useimmiten hevosen käyttöön vaikuttavia muutoksia löytyy jaloista. Kaviosta katsotaan, mikä on kavion malli ja sarveisaineen laatu. Kavioissa tulee olla kunnolliset kannat ja kavioiden tulee olla suhteessa hevosen kokoon.

Erityisesti suomenhevosta hankittaessa kannattaa tarkistaa, ovatko sen kaviorustot luutuneet. Sellainen yksilö, jolla on kavioruston luutuma, ei välttämättä ole hyvä valinta kilpailukäyttöön, vaikka kavioruston luutuma aiheuttaa harvemmin selvää ontumaa. Hevonen, jonka kaviorustot ovat kokonaan luutuneet, arkoo jalkojaan ja suorittaa huonosti silloin, kun kisakentän pohja on kova. Voimakkaat kavioruston luutumat voidaan todeta päkiöitä tunnustelemalla, mutta varmin tieto kaviorustojen tilanteesta saadaan röntgentutkimuksella.

Jalat tunnustellaan. Osa nivelvaivoista näkyy ja tuntuu nivelen turvotuksena, mutta sekin on mahdollista, että hevosella on vakava nivelvaiva, joka ei näy päällepäin. Näin varsinkin, jos hevonen on ennen tarkastusta hoidettu ja saanut levätä. Nivelrustojen paranemiskyky on huono ja vaurioiden synnyttyä nivelet eivät välttämättä parane koskaan. Niinpä röntgentutkimus kannattaa tehdä aina, jos on kyse vähänkin arvokkaamman hevosen hankinnasta, vaikka jaloissa ei olisikaan päällepäin näkyviä muutoksia.

Jänteet on tutkittava erityisesti entisiltä ravureilta. Jos jänteissä tuntuu selvästi paksuuntumaa, ei hevosen ostamista ratsukäyttöön suositella. Runsaan arpikudoksen takia jänne ei pysty venymään normaalisti, ja vamma uusii helposti ja haittaa usein pienessäkin harraste-estekäytössä.

Jalkojen tunnustelun lisäksi tarkastellaan hevosen liikkeitä kaikissa askellajeissa ja molempiin suuntiin. Onko hevonen rento, näkyykö poikkeamia, epätahtisuutta, ontumista? Kokenut ratsastaja tuntee jo selkään mahdollisia liikeratojen poikkeamia. Hevosta juoksuttaessa katsotaan meneekö se ristilaukkaa jompaankumpaan suuntaan. Ostotarkastukseen kuuluu myös taivutuskokeet. Mahdollinen nivelvaiva voidaan havaita selkeämpänä ontumisena taivutuksen jälkeen. Jos jalassa on vikaa, hevonen reagoi yleensä selkeästi etu- ja takajalkojen alanivelten sekä etupolven taivutuksiin. Takajalan kintereen tai polvien pitää olla reilusti kipeitä, ennen kuin ne reagoivat taivutukseen. Taivutuksella saadaan suuntaa-antavia tuloksia ongelman paikasta. Vain puudutuksilla on mahdollista varmasti paikallistaa varsinainen vika, mutta puudutukset eivät kuulu ostotarkastukseen.

Estehevosen hyppyhaluttomuus ja -tekniikka voivat johtua selkäkivusta. Hevosen symmetrisyys kertoo myös selän toiminnasta. Katso hevosta sen hypätessä: venyttääkö se selkäänsä vai meneekö selättä, selkä notkolla. Hevosen selkärangan viat voivat olla hankalia todeta. Röntgentutkimus on mahdollinen vain osasta selkää. Jos okahaarakkeista kasvaa ulokkeita (nähtävissä röntgenkuvissa), ne voivat hinkata toisiaan vasten ja aiheuttaa kipua. Selän nivelistä ei röntgenkuvissa nähdä pieniä muutoksia.

Kun kustannuksia halutaan säästää, yksi tapa toimia on se, että hevonen röntgenkuvataan vain, jos taivutuksissa tulee jotain esille. Tällöin tulee muistaa, että vaikka hevosella ei olisi reaktioita taivutuskokeeseen, sillä voi silti olla jotain ongelmia.

Röntgenkuvissa löytyy usein joitakin löydöksiä. Niiden merkitystä tulee arvioida suhteessa hevosen ikään ja ajateltuun käyttötarkoitukseen. On myös jossain määrin yksilöllistä, miten hevonen reagoi mahdollisiin muutoksiin - jotkut pärjäävät vaurioiden kanssa paremmin kuin toiset. Yksi syy eroon on, että röntgenkuvissa näkyvät niveleen tulleet luustomuutokset, eivät nivelrustovauriot.

Jos hevonen ostetaan ulkomailta, tulee ottaa huomioon, että muualla suhtautuminen esim. irtopaloihin on yleensä paljon lievempää kuin Suomessa. Hankittavan hevosen röntgenkuvat on syytä näyttää omalle kokeneelle hevosiin perehtyneelle eläinlääkärille, tai vähintäänkin on saatava nähdä eläinlääkärin allekirjoittama lausunto ontuma- ja röntgentutkimuksesta.

Hankittaessa koulutettua hevosta ulkomaisesta huutokaupasta kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Usein on mahdollista etukäteen varata aika koeratsastukseen huutokauppaa edeltävälle viikolle sekä samalla tutustua hevosen terveystietoihin.

Vieroitettua varsaa (erityisesti puoliveristä) hankittaessa jo yhdeksän kuukauden ikäinen kannattaa röntgenkuvata kasvuhäiriöiden aiheuttamien irtopalojen varalta.

Mikäli hevosen hankkii itse ulkomailta, tarvitaan ammattitaitoa ja luotettava yhteyshenkilö kaupanteossa. Mahdolliset kytkökset tulee huomioida: paikallisella eläinlääkärillä voi olla vahvoja kytköksiä hevosta myyvään kauppatalliin ja niinpä löydöksiä saatetaan vähätellä ja spontaanisti ontuva hevonen voi joskus saada jopa terveen paperit. Tarkastuksen voi pyytää videoimaan, ellei ostaja ole itse läsnä.

Seppo Hyyppä ja Sanna Mäki-Tuuri

Lisälukemista:
Ravihevosen kokeileminen ja ostotarkastus